*

HOK-Elanto

HOK-Elannon investointiastetta laskettava ja vuosikorkoa nostettava

HOK-Elannon konsernin liikevaihto oli 1,77 miljardia euroa viime vuonna. Myynnistä 79 prosenttia tuli edellisvuosien tapaan meidän asiakasomistajien ostoksista. Asiakasomistajille maksettiin bonuksia ostoista 68 miljoonaa euroa.

Toissa vuonna konsernin liikevaihto oli 1,66 miljardia euroa ja bonuksina asiakasomistajille maksettiin 64 miljoonaa euroa. Konsernin tulos ennen satunnaiseriä ja veroja oli tuolloin 55 miljoonaa, mutta osuusmaksuille maksettiin osuuspääoman vuosikorkona vain 1,7 miljoonaa euroa (10% osuusmaksusta).

Bonusta henkilökuntaa ja ympäristöä unohtamatta (HOK-Elannon vaalit 2012)

HOK-Elannon eli Helsingin Osuuskauppa Elannon edustajiston vaalit toimitetaan 2.-14.5.2012 välisenä aikana posti- ja internetäänestyksenä. Internetissä äänestysaika on poikkeava. Se alkaa 2.5. klo 7:00 ja päättyy 9.5. klo 17:00.

Olen ehdokkaana HOK-Elannon vaaleissa, sillä kahden lapsen isänä haluan enemmän lapsiperheiden arkea ja viikonloppuisin Prismassa asioivien näkökulmaa edustajistoon. Äänestysnumeroni on 151.

Lastenruokapurkit helpommin kiertoon

Esikoisemme ollessa pieni pohdimme, miksei teollisesti valmistettujen lastenruokien lasipurkeille voisi luoda samanlaista panttisysteemiä kuin virvoitusjuomapulloilla on. Tuolloin Nestlén markkinointipäällikkö vastasi meille, että turvallisuusvaatimusten takia lastenruuan pakkaamiseen käytetään vain uutta lasia.

HOK-Elannon edustajiston vaalit 2012

HOK-Elannon eli Helsingin Osuuskauppa Elannon edustajiston vaalit toimitetaan 2.-14.5.2012 välisenä aikana posti- ja internetäänestyksenä. Internetissä äänestysaika on poikkeava. Se alkaa 2.5. klo 7:00 ja päättyy 9.5. klo 17:00.

Olen ehdokkaana HOK-Elannon vaaleissa, sillä kahden lapsen isänä haluan enemmän lapsiperheiden arkea ja viikonloppuisin Prismassa asioivien näkökulmaa edustajistoon. Äänestysnumeroni on 151.

Julkaise syötteitä